Taisin esittelyteksteissä mainitakkin, että uunituore rakennuslupa lepää laskupinossamme, siis lupa myönnetty joulukuussa 2009 eikä 2010 ;-))

Olemme siis vuosien saatossa haaveilleet jossain kohtaa hirsisestä rinnetalosta, jossain kohtaa väänsimme hyvinki kovasti kauppaa desingtalosta ja viimeksi hartman-talosta. Mutta ei vaan jotenkaa miehen päätä saatu käännytettyä niin että kaupat syntyisi. Niinpä sitten päätimme, että piirrätämme pohjan itse ja rakennutetaan sen pitkästä sitten..Mihinkää hulppeisiin tupiin ja tiloihin ei oo varaa, niinpä koitimme järjellä miettiä mitä me haluamme. Puutalo on molempien mieleen, siis semmoinen. Perhettäkin kun on 5hengen verran, niin suht loogiselta tuntuu että 5h plus keittö ja sitä rataa..tällä hetkellä asumme kahdessa kerroksessa, niin nimenomaan yhteen tasoon kaikki. Itse toivoin nimenomaan Isoa ja toimivaa kodinhoitohuonetta, kun nykyinen n.8neliötä on kuin pommin jäljiltä aina..nyt tuleva on n.17neliötä, toivottavasti se palvelis paremmin.Kaiken kaikkiaan n. 170neliötä tuli asuinpinta-alaksi lopullisesten suunnitelmien jälkeen..Hinnoista kun lupasin kirjoittaa, niin kustannusarvio on n.250000e..toki tässä jo aiemmin hankittu tontti mukana ja siellä jo tehdyt pohjatyöt ja maatyöt etc..

Jatkuu..